En jaksa syödä aamupalaa. Oon koko aamupäivän lukenu älyttömiä laihdutusblogeja ja yrittänyt ettiä jotain lukemisen arvoista. Ei siinä mitään, mutta kun nää tytöt painaa jo valmiiksi sen 53 kiloa. Kaiken tän surullisen blogitarjonnan ohella löysin aivan ihanan More to Love blogin, jonka tytöt kerran bongasin Maria!ssa. Siinä on asennetta ja suurta sydäntä, pizzoja, jälkiruokia ja kykyä nauraa itselleen, Hyvä Tytöt! Koko tässä blogitouhussa oon vielä alottelija, joten koen ihan fiksuksikin etsiä hyviä blogeja joista saada ideoita. Tähän mennessä oon vaan saanut varmuutta siitä, mitä en ainakaan tee.
Nukkumisesta ei tullut yhdeksän jälkeen mitään. Tutkiskelin pääsykokeita, enkä olis uskonut millanen ahdistus ja epätoivo siitä tulikaan. Tänä vuonna se ahdistus oli kolmetoista kertaa suurempi, sillä tiedän, että mun on nyt päästävä johonkin. En mitenkään kestä toista välivuotta tuolla kauppakaaoksessa (jo riittää asiakaspalvelu). Sibelius Akatemian kolmas varasija harmittaa edelleen, vaikka sainkin siitä tosi hyvät lähtökohdat tälle vuodelle. Nyt tiedän tasan tarkkaan, mitä pääsykokeissa täytyy tehdä, miten olla, mitä multa odotetaan ja mitä voin parantaa. Harmi vaan, ne on kiristänyt linjaansa. Melkein kaikki kappaleet on esitettävä ulkoa. Mozartin klarinettikonsertto ulkoa kaikkien niiden taukojen kanssa ja vielä ilman säestystä, siinä on haastetta. Harmittaa, kun siihen on pystyttävä. Jep, pääsykokeissa erotetaan jyvät akanoista. Viime vuonna olin vielä akana, mutta tää koko vuosi on ollut sellanen kasvunpaikka, joten eikö nyt olisi jo aika napata ne puuttuvat viisi pistettä kuudestasadasta? Nyt vaan joku ihmeellinen supersankari, tule ja tuo mun keskittymiskyky takaisin. Pliis?
Näköjään lopetan puolet tän postauksen kappaleista retoriseen kysymykseen. Jotain tehokeinoja tekstin puhuttelevuudesta siis jäänyt äidinkielen ylioppilaskokeeseen pänttäämisestä. Poikaystävän äiti kysyi viikonloppuna, että olenko helpottunut kun tänä vuonna ei tarvitse lukea ylioppilaskokeisiin. "Joo tottakai, olihan siinä paljon hommaa". Oikeasti mulla on ikävä sitä pänttäämistä; hankalia aamuja, uskonnon kertauskirjoja, filosofian esseitä, lukunaposteluja, muistiinpanoja, muistiinpanoja ja muistiinpanoja. Raskauttavaa se oli, mutta aivan huippufiiliksen siitä oppimisesta sai. Niistä tuloksista joilla yllätin kaverit, itseni ja perheen. Tänä välivuotena en oo yllättänyt ketään, en itseäni, en kavereita enkä edes poikaystävää. Viime syksyn saavutus oli omaan kotiin muuttaminen. Tammikuussa en tehnyt mitään, enkä varmaan nyt helmikuussakaan. Abivuoden suurin toive oli opiskelun loppuminen. Nyt se on päinvastoin, opiskelunalkaminen. Lukukärpänen sai mut ostamaan painavan tietokirjan nykypäivän uskonnoista. Ajattelin lukaista sen aikani kuluksi. On niin kauan hindulaisuudesta, islamista ja siionismista. Haluan ne takaisin, ja haluan ne nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti