oi, mä uskon ihmeisiin.

Heräsin hyväntuuliseen silitykseen poskellani. Kaikki ollut hyvin vähän aikaa. Eilisillan raikas fetasalaatti ja pari jaksoa Greyn Anatomiaa sohvalla teki hyvää. Hyvä parisuhde on hyvien päivien jaksoja ja tää on varmaan ihan hyvä alku sellaiselle. Tänä iltana pääsen pitkästä aikaa pois neljän seinän sisästä, meen äitin luona käymään. Hyvää ruokaa, rupattelua ja televisiota. Saisinpa vielä kyydin poikaystävän luo. Alkaa olla jo ikävä sitä sopukokoista kerrostaloyksiötä kuudennessa kerroksessa, joka kaikessa kompaktiudessaan on keittiö, olo-, makuu-, työ- ja ruokailuhuone. Kokkailun jälkeen pitää yleensä siivota koko asunnon "kaikki huoneet", sillä apupöytinä käytetään sekä antiikkista mökkisänkyä että työtasokirjoitustasoruokapöytää. Vanhan munkkiniemeläistalon ikkunoista vetää öisin, joten pakkaudutaan natisevaan sänkyyn vällyjen alle ja suljetaan ovi eteiseen, että kaikki mahdolliset lämmön rippeet pysyisivät makuutilassa. Uskomatonta, miten paljon niin pienessä asunnossa voi vetää ja miten paljon sieltä voi lämpöä karata.
Oon ihan varmasti mökkihöperöitynyt. En oo katsonut uutisia tai lukenut lööppejä internetistä, en oo katsonut ajankohtaisia televisio-ohjelmia tai lukenut mielenkiintoisia artikkeleja tietokoneelta. Oon jumiutunut blogi-, ja facebookmaailmaan. Bändin mahdollisen biografian mahdollisille kotisivuille sain kirjoitettua, mutta siihen se jäi. Mun piti tehdä paljon muutakin mielenkiintoista tässä. Bändinä on yllättävän vaikee erottua massasta herättämällä silti aitoa mielenkiintoa muullakin kuin humoristisella tavalla (vrt. eläkeläiset tai lordi). Harva kuitenkaan ottaa ensinäkemältä vakavasti hoilaavia vanhuksia tai laulavia aggressiivisia hirviöitä. Toivon, että saatais luotua meidän bändikuvasta rento, reipas, riittävän persoonallinen, mutta kuitenkin asiallinen. Vaikeammaksi tän tekee vielä se, että mun tukijoukot palvelee isänmaata metsissä tai kasarmien sotkuissa. Yhteistä hyväksyntää tai ideoita ei saakaan niin helposti. Nuorten ihmisten bändillä on siis monenlaisia vaikeuksia ja yksi niistä vaikeimmista on armeija.
Tälle viikolle ei pippaloita, ei mässäilyä, ei riehumista, ei ulkoilua, ei urheilua, ei liikaa laulamista tai muuta äänen rasittamista, mä haluan parantua kunnolla. Jos olisin kaksi viikkoa sitten saanut kunnolla parantua, niin mulla ei olisi tätä tautia nyt ja aikaa ei menisi hukkaan. Työssä käyvän on vaikee pitää huolta terveydestä. Ainakin omalla työpaikallani ryhmäpaine takaisin menemisestä on suuri. Ne tunnit, mitä mä itse en tee, joutuu joku mun työkavereista tekemään. Joutuu herää aikaisemmin kuin piti tai jäämään myöhempään, kaikkihan sitä inhoaa. Varmaan siksi ei yleensä kehtaa pyytää niin paljoa sairaslomaa kuin tarvitsisi. Töissä sairastaminen on väärin työkavereita, asiakkaita ja itseä kohtaan, mutta silti sitä pidetään suotavapana kuin kotiin jäämistä. Työnantaja tekee työyhteisön vai miten se meni? Kieroutunut työnantaja, kieroutunut työyhteisö.